Long time no see

Moikka!

Tänään tuli täyteen kaks viikkoa ja yks päivä täällä Kosilla. Aika on mennyt kyllä kuin siivillä, eikä koti-ikäväkään oo oikeestaan yhtään kolkutellut. Paitsi yks juttu on kyllä pakko myöntää: tällä harmittaa se, etten oo Suomessa nyt lätkäbuumin aikaan :D Täällä ei oo pelejä tullut katottua, harmi kyllä. Täällä joka tavernassa katotaan tietysti jalkapalloa. Ja no, muutenkin oon kyllä töissä ollut oikeestaan aina, kun pelit tulee, tai sitten wifin ulottumattomissa. Mulla ei oo kotona wifiä, mikä on rajoittanut siis myös sitä, että en oo päässyt tänne kirjoittelemaan (ja myöskin kaikkea muuta netin kautta tapahtuvaa yhteydenpitoa). Anteeksi tästä!

Voin ihan rehellisesti sanoa, että en oo tätä blogia mitenkään unohtanut, vaikken oo kirjoitellutkaan. Joka päivä oon aatellut, että okei, nyt otan koneen mukaan töihin ja kirjoitan työpäivän jälkeen täällä tai jossain kahvilassa mun kuulumisista, mutta ei se nyt oo sit mennyt ihan niin. Mulla on kyllä arkistoissa keskeneräisiä luonnoksia, jotka erinäisistä syistä ikinä eivät ole päässeet julkaisuvaiheeseen asti. Tässä alla nyt 30.4. kirjoitettu luonnos mun ajatuksista liittyen lähtöön. Olin siis ollut täällä alle viikon! Pienenä lisänä pakko mainita, että nyt on siis sesonki alkanut ja jotkut jutut vähän eri lailla. Niistä lisää tulevissa postauksissa, joita toivottavasti nyt alkaa satelemaan vähän useammin! Kirjoitin tän tekstin tuolloin vapun kynnyksellä surkealla Blogger-sovelluksella, joka ei sit ikinä suostunut tätä julkaseen. Nytkin kuvat pomppii vähän missä sattuu, mutta kello lyö jo sen verran paljon, että EN ala niihin tuhlaan sen enempää energiaa. Var så goda:

Heippa hei "pienen" tauon jälkeen! Tarkoikus oli kovasti kirjoitella tänne ennen reissuun lähtöäkin ja vihoviimeistään täältä paikan päältä, mutta tehtävää oli niiiiiin paljon (tentit ja muut kouluhommat, lääkärit, kaikkien ihmisten treffaaminen, asunnon alivuokraukset ja siihen liittyvät jutut, kaiken tarpeellisen metsästys- ja ostoprojektit, viimeiset työvuorot, tän uuden työpaikan e-learning -kurssi, lentoasioiden hoito, pakkaus...) Tuossa ne mitä äkkiseltään tuli mieleen :D niin, ja mulla ei oo kotona wifiä, joten en oo voinut päivitellä! Tämmösenä addiktina pakko tunnustaa, että oon kyllä välillä mobiilidatalla surffaillut, mutta kovasti oon rajottanut kyllä! Laskua silti odotellessa... Väliaikatietona katoin, että tuliskohan tällä hetkellä vähän yli 30e lisää normilaskuun, vaikka oon vaan sen 5 päivää ollut... :D Kauhulla odotan, mitä loppukuu sanoo. Pitäis varmaankin alkaa hoitaa jotakin kreikkalaista liittymää kapulaan.

Lähdetään ihan alusta eli lähdöstä ja siihen liittyvistä fiiliksistä. Kaikki kyseli kovasti varsinkin viimesinä päivinä, jännittääkö lähtö. No, ikinä ei oikein sillä lailla jännittänyt ainakaan, että sen ois ihan konkreettisesti tuntenut. Aattelin vaan, että nyt mä lähen ja niin se menee. Oli niin paljon hommaa, ettei sitä ehkä ees tajunnut. Suhtauduin jotenkin ihmeen kylmän viileästi!

Vasta viimeisenä päivänä Suomessa se sitten iski. Semmonen olo, että kohta mennään ja lujaa. Ideana hyvä kymmenen, mutta käytännössä ihan turha luulo, että vikana Suomen-päivänä olisin kerinnyt lepäileen ja ottaan rennosti perheen kanssa yms. yms. tosi ihunaa. Badum tssh, mulla oli tuntiaikataulu koko päivälle :D Se oli kyllä vähän kaamea. Aamupäivällä syke tuntu olevan koko ajan tosi korkeella, elin semmosessa adrenaliinipiikissä koko ajan. Myöhemmin päivällä taas olin koko ajan ihan herkillä ja itku tuli vähän väliä.

Toinen ei halunnu että lähen, meni mun käsimatkan päälle nukkuun... Tästäkin tuli ihan yli liikkis olo ja olin ihan "yyyyh tää on ihan kohtalon ivaa" :D

    

Oon aina jollain tavalla vihannut hyvästejä. Mieluiten skippaisin ne ja menisin suoraan siihen seuraavaan vaiheeseen, että ollaan jo poissa. Hyvänä esimerkkinä: joskus 5.-luokkalaisena vaihdettiin koulurakennusta ja käveltiin kaverin kanssa vanhan koulurakennuksen portaat "viimeisen kerran" varmaankin kahden tunnin ajan ylös ja alas, koska minkään askeleen ei vaan haluttu olevan se viimeinen. Tänne lähtiessäni halusin kaikkien hyvästien olevan mahdollisimman iloinen hetki. Että mulle sanottais mieluummin "hitto, hyvä kun lähdit, sulla tulee oleen niin siistiä, kohta oot jo takaisin" eikä mitään nyyhkypuheita. Ne saan kyllä ihan omasta päästäkin kaapastua sitten heikolla hetkellä :D

Sanomattakin kai selvää, että pakkaaminen oli supervaikeeta. Jos yhden viikon lomamatkan kamat on vaikea saada mahtumaan, mitäs sitten kun sarka mitataan kuukausissa? Osviittaa lämpötiloista mulla oli, mutta käytäntöä sitä ei oikein tajunnut. Esim. nyt täällä ollessani oon huomannut, että mulla on aaaaivan liian vähän pitkähihaisia/pitkälahkeisia. Vaikka mittari näyttäis vaikka 17 niin kuin täällä nyt on ollut joskus öisin, niin se on tosi kylmä, kun siinä vähän tuulee mereltä yms. :D toisekseen en tajunnut ottaa omia petivaatteita mukaan. Täällä tietysti on, mutta omat olis silti aina omat.

Onneks varustauduin siihen esim. kaikkien hygieniatuotteiden kanssa, etten ehkä ihan heti pääse kauppaan. Se oli hyvä idea, koska tässä vaiheessa täällä vielä näkyy se, että nyt ei oo sesonki. Tämä siis käytännössä tarkoittaa, että kauppoja ja ravintoloita on paljon kiinni vielä ja kulkuyhteydet pidemmälle ainakin nyt on lähinnä firman auto ja tarvittaessa taksi. Täällä kun ei niitä paikallisia asu ihan kauhean paljon. Ehkä noin puolen kilsan päässä mun kämpästä on supermarket, mistä saa onneksi aika laajasti kaikkea perustarpeellista ja paikalliseen tapaan huippupalvelua :)

Suomen päästä lähdin samoilla silmillä lentokentälle. Koiranunia torkuin niin matkalla kentälle kuin myös sitten lentomatkoillakin. Lensin ensin Helsingistä Frankfurtiin, sieltä Ateenaan ja Ateenasta tänne Kosille. Matka kesti kaikkineen kotiovelta uudelle 17 ja puoli tuntia! Unimäärään ja matkustamiseen katsoen väsytti perillä kuitenkin yllättävänkin vähän. Niin se keho toimii, kun on jotakin uutta tiedossa :)

Ja niin, turhaan naureskelin, kuinka kauan tulisi kestään oikealle portille kujailu Frankfurtissa: oli tosin hyvin suunniteltu ja selkeä kenttä! Heti, kun lentokenttäbussista astui ulos, oli vastassa varta vasten meidän lentokenttäbussia varten tuotuja oppaita, jotka kertoivat tulijoille lähtöportteja yms. Vaikka en kyllä oikeestaan pelännytkään sitä, etten löytäis perille tms. Lähinnä mietitytti, että nukun pommiin jollain terminaalisohvalla tai jotakin muuta vastaavaa tunarointia :D Oivat mahdollisuudet kyllä siihenkin tarjottiin: lähtöportti vaihtui noin 15 min ennen boardingia ja ilmeisesti lähtöaikakin jossakin vaiheessa. Koneeseen kuitenkin pääsin ja hyvä niin! Yks plussa vielä Frankfurtille pakko antaa: vessoja oli myös joka kulmalla, joka oli ihan huippua. Yleensä joutuu käveleen aina johonkin toiseen päähän kenttää :D Ootteko huomanneet saman?

Aattelin alun perin tehdä joltakin lentokentältä jonkun sekaisen höpöttelytyyppisen lähtötunnelmavideon, mutta Saksassa oli oikeesti aiiivan törkeen paljon suomalaisia! Ilmeisen suosittu jatkolentopysäkki. Jäi video tekemättä :D Ateenan päässä taas olikin jo vähän kiireempää...

Soitettuani mun yhden pätkän lentoyhtiölle sain vähän ristiriitaista tietoa mun matkatavaroista, joten vähän jännityksellä oottelin, tuleeko mun laukku perille. Eri lentoyhtiöt ja työntekijät antoivat vähän eri infoa. Loppujen lopuksi kaikki lentotavarat saapuivat kuin saapuivatkin lopulliseen kohteeseen asti, joka oli hyvä myös sen takia, koska käsimatkatavaroissa mulla oli tyyliin vain jotain bikineitä yms. (joop, logiikka oli tällä kertaa se, että minne mahtuu, sinne laitetaan) :D

Ateenan kentällä tapasin myös toisen suomalaisen tytön, joka tuli tänne samaan paikkaan sporttiohjaajaksi, ja myöhemmin Kosin kentällä myös yhden saksalaisen. Heti Kosin päädyssä matkatavarahihnalla meitä oltiin vastassa kyltin kanssa, josta köröttelimme sitten pikkubussilla kohti Marmaria, missä asumme :) kun astuu pimeältä pellolta  kreikkalaiseen kämppään ja vetää oven perässään kiinni, oli olo aluksi tosi outo ja häilyväinen. Teinkö nyt oikean ratkasun? Voisin olla kotona omassa ihanassa sängyssä... Nyt mä jo osaan vastata: onneks lähin!